sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Orkideoiden keväthuoltoa

Ihanaa, valon määrä on nyt riittävä ja lisävalon otin kullanpaloiltani (lapset aina naureskelee kun nimittelen orkideoitani tuolla lailla) pois tänään. Lisävaloa ne saavat lokakuulta asti kolmen eri kohdevalaisimen voimin. Talvella ne saavat vettä joskus ja jouluna, Miltonian mielestä aivan liian harvoin. Koska vettä on ollut liian harvoin tarjolla niin Miltonia tekee lehtiinsä kovasti haitaripaljetta, no kyllä ne lehdet siitä suoristuvat kun vettä tulee riittävän usein. Alakuvassa oikean puoleinen pehko on Miltonia ja kuvassakin haitaripalkeet näkyvät. Vasemman puoleinen on dendrobium phalaenopsis, jonka saa kukkimaan milloin vaan, ns. perhosorkidea, jota tapaa talvisin paljon leikkokukkana.
Dendrobium Nobile ja Miltonia Warnes Best Honolulu
Koska kastelua on talvella harvoin niin lannoitettakaan en niille anna kuin ehkä kerran pari talvessa. Nyt taas kun valoa ja vettä tulee runsaammin niin lannoitettakin annan ainakin kerran kuukaudessa. Lannoitteena käytän riittävästi fosforia sisäältävää sekoitusta, sillä haluan komean kukinnan, jonka fosfori takaa. Lannoitetta ostan suoraan Tuulikki ja Pekka Rannalta. He taas ovat henkikilöita, jotka ainoina skandinaviassa kasvattavat orkideoita myyntiin, kasvatus paikka on Sulkavalla. Lisää tietoa löytyy osoitteesta http://www.orkidea.fi/

Suurin osahan meillä kaupoissa myytävistä orkideoista on ulkomaantuonteja, suurimpana tuottajamaana Thaimaa. Usein on vaan niin, että kun ostaa kukkakaupasta tai kodinykkösestä, lidl:stä tms. paikasta ihanan kukkasen saa sen mukana kutsumattomia vieraita. Siitä syystä en milloinkaan laita omaan kokoelmaani ostokukkaa, ennenkuin se on ollut "karanteenissa".
Kasvualustahan niillä on myös mitä sattuu. Juuri tänään vaihdoin muutamaan omaan orkideaani kasvualustan kun olivat lopettaneet kukkimisen ja mitäs sieltä löytyikään... vaahtomuovia, kukkasientä ym. moskaa joka ei todellakaan kuulu orkidearuukkuun, ainakaan sisäpuolelle!! Kunnon kasvualustassa ei ole mitään eloperäistä ainesta, joka mädäntyessään alkaisi mädännyttää myös orkidean herkkiä juuria. Useinhan kuulee kertovan, että kotiin ostettu kukka kukki kertaalleen kauniista ja sitten kuolee. No kyllä kai kukka kuolee jos sen alusta alkaa mätänemään, koettakaapa ensi kerralla vaihtaa kasvualusta kukkimisen jälkeen ja vot kyllä alkaa kasvu uudelleen. Itse vaihdan uusista kasveista kasvualustan kukkimisen jälkeen jossain vaiheessa (joskus ensimmäinen kukkiminen kestää jopa 6 kuukautta) ja muuten noin 3 vuoden välein.

Väitän, että mitään niin helppoa kasvia kuin orkidea ei ole, kunhan kasvualusta on kunnollinen ja hoidossa muutama asia kunnossa. Väitteen perustelen omalla n. viiden vuoden kokemuksella. Toki niistä löytyy haastaviakin lajikkeita mutta kuka käskee niistä aloittamaan. Phalaeonopsis suvun lajikkeilla on hyvä aloittaa. Sen lajien kukat kestävät pitkään, se kukkii helposti uudelleen ja sen kasvattaminen koti-ikkunalla onnistuu ilman suurempaa vaivaa.
Phalaenopsis (lajiketta en tiedä)

Minun kokoelmaani kuuluu 22 orkideaa, 10 eri ryhmän edustajia. Eniten phalaenopsis ryhmän(mm. Black Prince, mini mark) edustajia eri väreissä. Dendrobium phalaenopsis, dendrobium nobile, dendrobium farmeri pink, paphiopedilum, cymbidium, Miltonia Warnes Best Honolulu, coelogyne cristata (lumikuningatar), laelia ja 2 cattleya suvun lajiketta. Lumikuningattareni on itse asiassa nuorimman poikani kasvi, hän halusi aloittaa kasvatuksen 7-vuotiaan, tuollaisesta hieman haastavammasta lajista. Minulla on ollut hoitovastuu alusta asti mutta kun kukka ensimmäisen kerran kukki niin Juho totesi, että onpa hän hyvä kukkien kasvattaja =)

Phalaenopsis Black Prince

Coelogyne cristata
Mielelläni vaihdan ajatuksia orkideoiden kasvatuksesta, sillä tapojahan on monia, enkä kuvittelekaan että omani olisi ainoa oikea. Näillä keinoilla ole kuitenkin saanut kaikki muut kukkimaan useasti paitsi Cymbidiumin! Siinä vielä haastetta.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille

8 kommenttia:

  1. Oih, miten upeita!! Ja tämän postauksen lukemalla lisäsin omaa orkideatietämystäni ainakin 600%:lla :) Kiitos Katri!!!

    C.

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti,kiitos Ruususen Mami ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä tiedoista:) myös minun orkideatietämykseni lisääntyi monta sataa prosenttia. Olenkin jo hieman odotellut näitä kukkajuttuja....Minulla on kaksi orkideaa, toisen olen ostanut jostain marketista ja toisen toin äidiltäni kun kukkarukka meinasi joutua roskikseen. Mitään tietoa ei ole niiden lajeista. Kummatkin olen saanut jo kerran uudestaan kukkimaan :):) Kukat tosin eivät ole kovin suuria, mutta linkkisi avulla löysin myös paljon uutta tietoa ja varmasti tilaan sitä lannoitetta sillä omani taitaa olla mitä lie....

    Terkuin Tuula

    VastaaPoista
  4. On sinulla upeat kukat, ja vaikuttaa että hoidat orkideasi toisella kädellä, ja sillä toisella teet neulomuksiasi :) Edellisestä postauksesta luin kun sait viettää ihanan päivän A-luokan matkalla lankakauppaan ja runokahvilaan, ihan kateeksi käy, kun siellä suunnalla on tuollaisia paikkoja. Keväisen pirteät terveiset Sinulle Katri.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä infopaketista! Mikkosten residenssistä löytyy tällä hetkellä 2 orkideaa, ikinä en ole vielä kyllä onnistunut saamaan itse orkideaa kukkimaan. Josko näiden ohjeiden avulla!

    Ja terveiset "rapakontakaa", täälläkin poiketaan välillä kurkkaamassa ja ihastelemassa mitä uutta siellä on saatu aikaan!

    VastaaPoista
  6. Ja unohtui vielä kehua kuinka UPEITA noi sun kukat ovat!!! Mahtavia!

    - Jenni

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla Jennistä "rapakontakaa". Kiitos kommenteistasi!
    Treeni-intoa toivottaa Katri ja perhe

    VastaaPoista
  8. Sanoit saavasi dendrobiumin kukkimaan milloin haluat, kuinka sen teet?

    VastaaPoista