Ihana malli! Suosittelen lämpimästi kaikille... on kyllä tosi koukuttava malli.
Alkuperäinen ohje on Novita syksy 2009 lehdessä neulottuna puro langasta. Tässä luomus viime vuoden tammikuulta, silloin veljen tytöt sai tämmöiset. Lehdessä on ohje sekä lapsen, että aikuisen kaarroketunikalle. Itsella vartalon malli ei ehkäpä oo ihan niin solakka, että tuollaista päälleni pistäisin... joten aikuisen mallia en oo vielä neulonut, vaan ken tietää tulevaisuudessa, mieli voi muuttua :-)
Nuoremmalle tyttärelle tein saman tunikan viime vuonna puron kesälangasta, joka oli yllättävän kiva lanka neuloa, vaikka aiemmin en kesälangoille oo juurikaan lämmennyt. Tosin viimeisessä Novitan lehdessä oli tosi kiva puuvillapuseron malli... siitä kenties myöhemmin lisää? Tässä malli kuvattuna neidin päällä..
No nyt tein sukulaistytölle samalla mallilla uudesta puro batik langasta saman tunikan ja nyt jo mietin kenelle seuraavan tunikan neuloisin??
Värit ei oikein tuu oikeuksiinsa, kuvasin sen nimittäin pihalla juuri ennen hämärän tuloa, kirkkaammalta väri näyttää luonnossa. Villainen puro on näistä langoista ehdottomasti miellyttävin neuloa, se oikein hellii käsiä. Kesää kohti kuitenkin ollaan vissiin menossa (vaikkei pakkaset ulkona asiasta vakuutakkaan) ja villaisena tunika on todella lämmin.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille, huominen enää töitä ja lauantaina suunta chilikurssille Vammalaan!
Neuleblogi, jossa saattaa vastaan tulla myös orkidea tietoutta. Kesän tullen elämä siirtyy ihanaan pihaan, josta saatan tarinoida myös.
torstai 31. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Noro virus...
Onneksi ei kuitenkaan se tauti vaan virus koskee Noro lankoja :-)
Mikään muu lanka ei ole onnistunut koukuttamaan minua samalla lailla kuin nämä. Juuri eilan sain valmiiksi topin, joka toimii erinomaisesti slipoverina (testasin heti eilen). Lankana Noro silk garden lite, malli 66 moda 4/2010. Jos ajatellaan, että tämä on tarkoitettu kesätopiksi niin ei se oikein toimi... paitsi kylmillä keleillä, on nimittäin sen verran lämmin asuste! Ja ainakin tämän värisenä tämä on enemmän syksyyn, talveen ja kevääseen sopiva kuin kesään... kesällä pitää päällä olla jotakin pirteämpää.
Heti lailtoin puikoille uuden noron... neuleliivi sekin. Nyt lankana Noro Yozen ja mallina kainalosta pystyraidoin neulottu, malli nimellä raidat lehdestä käsityö (Viron suurin käsityölehti) kevät 2010.
Samalla mallilla neuloin aiemmin jämälangoista tämän...
Kiva keino hyödyntää jämälankoja, suosittelen kaikille.
Nyt lomapäivän kunniaksi katsomaan puutarhaetsiviä ja NEULOMAAN!
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, ulkoillaan ja nautitaan uhallammekin keväästä vaikka ilmojenhaltiat ei meitä siinä oikein tuekkaan (nytkin sataa lunta).

lauantai 26. maaliskuuta 2011
Maaliskuun SNY
Huh kun viikko vierähti, enkä ehtinyt lainkaan koneen ääreen... no onneksi näin viikonloppuna on aikaa blogata!
Keskiviikkona sain maaliskuun paketin salaiselta neuleystävältä, jonka henkilöllisyyttä olen koettanut selvittää... siinä kuitenkaan onnistumatta =) Paketti oli taas TOSI mieluinen, ystäväni on todella hyvin selvillä minun maustani.
Paketissa oli aivan ihanaa punaista merinovilla, todella ylelliseltä tuntuvaa lankaa, johon en ole muuten milloinkaan törmännytkään. 100g kerässä on jopa 423 metriä lankaa... taidan tehdä itselleni pitkävartiset hienostelusukat hamen kanssa pidettäväksi. Lisäksi paketissa oli stoppereita puikkojen päihin, AIVAN IHANAT pikkusakset, jotka tuntuivat tosi hyviltä käsiin ja mikä tärkeintä lanka katkesi helposti. Sakset tulivat siis heti käyttöön =) Namit menivät vielä kaappiin odottamaan pääsiäistä, siihen asti kestää paastonaika, jolloin pidättäydyn kaikesta makeasta? Saas nähdä kuinka käy?
KIITOS salainen neuleystäväni, onnistuit ilahduttamaan minua tosi paljon!
Valmistuneita käsitöitä ei ole viikon aikana tullut lainkaan??? MUTTA meneillään olevia alkaa olemaan ihan liikaa... tänään tai huomenna (riippuu kuinka muu elämä haittaa neulomista) saan valmiiksi topin Noron silk gardenista... uudet Noro langat on jo ostettuna slipariin ;-)
Polvisukkia aloin neuloa itselleni tico tico langasta malli novita talvi 2010. Multi eko ull villatakissa on etukappaleet valmiit.... näistä myöhemmin lisää. Ai niin on yhdet sukata loppusilausta vailla... odottavat huomista automatkaa Viljakkalaan!
Hauska tarina pinaattitunikastani (raglantunikanakin tunnetaan), jonka olin jo viime vuonna neulonut valmiiksi mutta en ollut milloinkaan sitä pitänyt ja hiatkin olivat hieman kesken... siinä kun oli sinistä väriä ja sen värin ystävä en oikein ole. Tunikan olin neulonut Noro silk garden sock yarn langasta. Lupauduin tuomaan sen näytille lankakahvilaan torstaina ja siellä eräs rouva halusikin sen itselleen, no sovittiin että hän ostaa minulle tilalle langat uuteen ja saa minun valmiin tekeleeni... ihanaa vaihtokauppaa. Oli taas ihanan rentouttava torstai ilta hyvässä seurassa!
Hyvää viikonloppua kaikille!

lauantai 19. maaliskuuta 2011
Räntää ja räpäskää...
Vaikka nautin kustakin vuodenajasta, tai ehkä juuri siksi NYT RUPEE RIITTÄÄN TÄÄ LUMENTULO!
Kaiken päivää on tullut lunta, kaksi kertaa jo lumitöissäkin saanut käydä... mikäs sen parempaa kuntoliikuntaa kuin lumityöt?
Mun ajanlaskussa nyt on kuitenkin kevät ja taimikylvöjen aika.
Tässä tämän päivän kylvökset. 7 eri lajiketta tomaattia, perennoista päivänliljaa, metsäkatkeroa, punaista päivänkakkaraa ja paratiisililjaa, kesäkukista zinniaa, 3 eri lajia samettikukkaa ja prinsessa asteria.
Perennat siirrän viikon siäsällä olon jälkeen kylmään varastoon 6-8 viikoksi ja sitten maahan tai ruukussa maahanupotettuna kasvamaa. Tomaatintaimia kouilin yleensä kerran sisällä kasvatuksen aikana ja sitten saankin ne jo kasvihuoneeseen, jossa kasvu oikein kunnolla lähtee vasta käyntiin. Sisällä taimista tuppaa tulemaan kovin vaaleanvihreitä ja hentoja. Kesäkukat olen kylvänyt niin harvaan allunperinkin, ettei niitä tarvitse koulia kuin kertaalleen. Kertaalleen kouliminen on kuitenkin tarpeen, sillä tuossa kylvömullassa ei ole juuri lainkaan ravinteita.
Töissä kahvitunnilla neuloin nalle kukkaketo kielo langasta polvekeraitasukkia, joihin työkaverini ihastui ja lupasin ne hänelle... no samaan syssyyn tein sitten toisetkin. Kotona kun ei ole nyt yhtään sukkia jemmassa ja pitäähän vierasvaraa muutamat sukat olla.
Loppuun vielä yksittäinen orkidean kuva, tämä yksilö on ottanut tuon kukkimisen elämäntehtäväkseen, se ei lepää lainkaan. Olen saanut sen yli vuosi sitten ja kaiken aikaa se vaan tekee uusia kukkia. Kertonee, että sen kasvualusta on alunperinkin ollut ihan kunnossa.
Leppoisaa lauantaita teille kaikille rakkaat lukijat!

maanantai 14. maaliskuuta 2011
Villatakki valmistui!
Ihanaiselle pikku prinsessa 4 v:lle oli tekeillä villatakki. Tässä kappaleet valmiiksi neulottuina, juuri pois pingotuksesta otettuna.
Eilisen päivän vietin kooten villatakkia ja neuloen nappilistoja ja kaulusta. Halusin selkeyttää muuten raidallista neuletta ja neuloin ne valkoisella. Söpöt sydännapit löysin Tampereelta nappikaupasta.
Neiti 13v. totesi villatakin nähtyään, että se on ihan saajansa näköinen... niin minunkin mielestäni. Saas nähdä mitä pikkuneiti tuumaa villatakin saadessaan.
Viikolla teini ilmoitti haluavansa pannan, oli sellaisen kuulemma jossakin blogisa nähnyt. Langan ostin torstai-iltana vieraillessani ihanaisessa neulekahvilassa Orivedellä, siis lankaliikkeessä nimeltään Ainou. Siellä oli laadukkaita lankoja alehintaan... turvallisuuden tunne lisääntyi samaa tahtia kasvavan lankamäärän kanssa ;)
Siellä oli Oriveden sanomien toimittaja tekemässä juttua neulekahvilasta, ilmeisen hyvin toimittaja viihtyi koska lähti viimeisten joukossa. Eikä ihme sillä paikassa on ihanan leppoisa, akkuja lataava tunnelma.
Pantaa varten ostin kerän Katian Qina lankaa, 80% Baby alpakkaa ja 20% Bambua... ihanan pehmeää lankaa, joka ei kutita lainkaan. Hieman hassusti kuvattuna koska en halunnut kuvata kasvoja, tamppi kuuluu kuitenkin oikeasti otsalle!
Omat hamevillasukkani valmistuivat viikonloppuna myös. Lankana niihin käytin terään pelkkää hot shok luxoria, neulottuna 3 puikoilla ja varsi polvekeraitasukan mallilla 4 puikoilla ja siellä kulki mukana mohairlanka Merino lace Shoppel Wollelta. Ovat muuten ihanan tuntuiset jalassa, tuota sukkalankaa käytän toistekin!
Kivaa alkanutta viikkoa teille kaikille rakkaat lukijat!
Eilisen päivän vietin kooten villatakkia ja neuloen nappilistoja ja kaulusta. Halusin selkeyttää muuten raidallista neuletta ja neuloin ne valkoisella. Söpöt sydännapit löysin Tampereelta nappikaupasta.
Malli Omasta päästä, lanka novita nalle kukkaketo, ruusu. Puikot 3.5 |
Viikolla teini ilmoitti haluavansa pannan, oli sellaisen kuulemma jossakin blogisa nähnyt. Langan ostin torstai-iltana vieraillessani ihanaisessa neulekahvilassa Orivedellä, siis lankaliikkeessä nimeltään Ainou. Siellä oli laadukkaita lankoja alehintaan... turvallisuuden tunne lisääntyi samaa tahtia kasvavan lankamäärän kanssa ;)
Siellä oli Oriveden sanomien toimittaja tekemässä juttua neulekahvilasta, ilmeisen hyvin toimittaja viihtyi koska lähti viimeisten joukossa. Eikä ihme sillä paikassa on ihanan leppoisa, akkuja lataava tunnelma.
Pantaa varten ostin kerän Katian Qina lankaa, 80% Baby alpakkaa ja 20% Bambua... ihanan pehmeää lankaa, joka ei kutita lainkaan. Hieman hassusti kuvattuna koska en halunnut kuvata kasvoja, tamppi kuuluu kuitenkin oikeasti otsalle!
Omat hamevillasukkani valmistuivat viikonloppuna myös. Lankana niihin käytin terään pelkkää hot shok luxoria, neulottuna 3 puikoilla ja varsi polvekeraitasukan mallilla 4 puikoilla ja siellä kulki mukana mohairlanka Merino lace Shoppel Wollelta. Ovat muuten ihanan tuntuiset jalassa, tuota sukkalankaa käytän toistekin!
Kivaa alkanutta viikkoa teille kaikille rakkaat lukijat!
lauantai 12. maaliskuuta 2011
lauantai-illan arvonta ja suolilievettä =)
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, ihan huomata että blogilla on lukijoita! Kiitolllisena kaikille lukijoille päätinkin arpoa kolmet sukat yksien sijaan.
Juho toimi onnettarena ja kaikille arvonnassa voittaneille olen lähettänyt henkilökohtaista s-postia. Voittajia olivat Päivi, Katri ja Sari. Sukat lupaan toimittaa perille alkuviikon aikana.
Suolilievettäkö? Työkaverini kysyi kun kaffepaussilla virkkasin, että suolilievettäkö teet? Sitä en osaa tehdä mutta somiste huivia osaan =)
Oheinen huivi tehty Noro silk garden langasta, yksi kerä piisasi. Virkkuukoukku oli 4.5
Tässä toinen kuva, joka selventää käyttötärkoitusta...
Ohje on ollut jossakin vanhassa Novitassa, muistaakseni palma langasta tehtynä? Lehden numeroa en valitettavsti muista. Aiemmin oon tehnyt saman huivin puro langasta, se vaan kutittaa jonkin verran... noro ei kutita lainkaan ja on ehken maailman ihanin lanka työstää?
Seuraavassa kuvassa vanha purohuivi, lankaa ei enää tuon värisenä saakkaan, mutta muissa kivoissa väreissä on valinnan varaa.
Mukavaa lauantai-iltaa ja ONNITTELUT kaikille uusien sukkien omistajille!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Orkideoiden keväthuoltoa
Ihanaa, valon määrä on nyt riittävä ja lisävalon otin kullanpaloiltani (lapset aina naureskelee kun nimittelen orkideoitani tuolla lailla) pois tänään. Lisävaloa ne saavat lokakuulta asti kolmen eri kohdevalaisimen voimin. Talvella ne saavat vettä joskus ja jouluna, Miltonian mielestä aivan liian harvoin. Koska vettä on ollut liian harvoin tarjolla niin Miltonia tekee lehtiinsä kovasti haitaripaljetta, no kyllä ne lehdet siitä suoristuvat kun vettä tulee riittävän usein. Alakuvassa oikean puoleinen pehko on Miltonia ja kuvassakin haitaripalkeet näkyvät. Vasemman puoleinen on dendrobium phalaenopsis, jonka saa kukkimaan milloin vaan, ns. perhosorkidea, jota tapaa talvisin paljon leikkokukkana.
Koska kastelua on talvella harvoin niin lannoitettakaan en niille anna kuin ehkä kerran pari talvessa. Nyt taas kun valoa ja vettä tulee runsaammin niin lannoitettakin annan ainakin kerran kuukaudessa. Lannoitteena käytän riittävästi fosforia sisäältävää sekoitusta, sillä haluan komean kukinnan, jonka fosfori takaa. Lannoitetta ostan suoraan Tuulikki ja Pekka Rannalta. He taas ovat henkikilöita, jotka ainoina skandinaviassa kasvattavat orkideoita myyntiin, kasvatus paikka on Sulkavalla. Lisää tietoa löytyy osoitteesta http://www.orkidea.fi/
Suurin osahan meillä kaupoissa myytävistä orkideoista on ulkomaantuonteja, suurimpana tuottajamaana Thaimaa. Usein on vaan niin, että kun ostaa kukkakaupasta tai kodinykkösestä, lidl:stä tms. paikasta ihanan kukkasen saa sen mukana kutsumattomia vieraita. Siitä syystä en milloinkaan laita omaan kokoelmaani ostokukkaa, ennenkuin se on ollut "karanteenissa".
Kasvualustahan niillä on myös mitä sattuu. Juuri tänään vaihdoin muutamaan omaan orkideaani kasvualustan kun olivat lopettaneet kukkimisen ja mitäs sieltä löytyikään... vaahtomuovia, kukkasientä ym. moskaa joka ei todellakaan kuulu orkidearuukkuun, ainakaan sisäpuolelle!! Kunnon kasvualustassa ei ole mitään eloperäistä ainesta, joka mädäntyessään alkaisi mädännyttää myös orkidean herkkiä juuria. Useinhan kuulee kertovan, että kotiin ostettu kukka kukki kertaalleen kauniista ja sitten kuolee. No kyllä kai kukka kuolee jos sen alusta alkaa mätänemään, koettakaapa ensi kerralla vaihtaa kasvualusta kukkimisen jälkeen ja vot kyllä alkaa kasvu uudelleen. Itse vaihdan uusista kasveista kasvualustan kukkimisen jälkeen jossain vaiheessa (joskus ensimmäinen kukkiminen kestää jopa 6 kuukautta) ja muuten noin 3 vuoden välein.
Väitän, että mitään niin helppoa kasvia kuin orkidea ei ole, kunhan kasvualusta on kunnollinen ja hoidossa muutama asia kunnossa. Väitteen perustelen omalla n. viiden vuoden kokemuksella. Toki niistä löytyy haastaviakin lajikkeita mutta kuka käskee niistä aloittamaan. Phalaeonopsis suvun lajikkeilla on hyvä aloittaa. Sen lajien kukat kestävät pitkään, se kukkii helposti uudelleen ja sen kasvattaminen koti-ikkunalla onnistuu ilman suurempaa vaivaa.
Minun kokoelmaani kuuluu 22 orkideaa, 10 eri ryhmän edustajia. Eniten phalaenopsis ryhmän(mm. Black Prince, mini mark) edustajia eri väreissä. Dendrobium phalaenopsis, dendrobium nobile, dendrobium farmeri pink, paphiopedilum, cymbidium, Miltonia Warnes Best Honolulu, coelogyne cristata (lumikuningatar), laelia ja 2 cattleya suvun lajiketta. Lumikuningattareni on itse asiassa nuorimman poikani kasvi, hän halusi aloittaa kasvatuksen 7-vuotiaan, tuollaisesta hieman haastavammasta lajista. Minulla on ollut hoitovastuu alusta asti mutta kun kukka ensimmäisen kerran kukki niin Juho totesi, että onpa hän hyvä kukkien kasvattaja =)
Mielelläni vaihdan ajatuksia orkideoiden kasvatuksesta, sillä tapojahan on monia, enkä kuvittelekaan että omani olisi ainoa oikea. Näillä keinoilla ole kuitenkin saanut kaikki muut kukkimaan useasti paitsi Cymbidiumin! Siinä vielä haastetta.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille
Dendrobium Nobile ja Miltonia Warnes Best Honolulu |
Suurin osahan meillä kaupoissa myytävistä orkideoista on ulkomaantuonteja, suurimpana tuottajamaana Thaimaa. Usein on vaan niin, että kun ostaa kukkakaupasta tai kodinykkösestä, lidl:stä tms. paikasta ihanan kukkasen saa sen mukana kutsumattomia vieraita. Siitä syystä en milloinkaan laita omaan kokoelmaani ostokukkaa, ennenkuin se on ollut "karanteenissa".
Kasvualustahan niillä on myös mitä sattuu. Juuri tänään vaihdoin muutamaan omaan orkideaani kasvualustan kun olivat lopettaneet kukkimisen ja mitäs sieltä löytyikään... vaahtomuovia, kukkasientä ym. moskaa joka ei todellakaan kuulu orkidearuukkuun, ainakaan sisäpuolelle!! Kunnon kasvualustassa ei ole mitään eloperäistä ainesta, joka mädäntyessään alkaisi mädännyttää myös orkidean herkkiä juuria. Useinhan kuulee kertovan, että kotiin ostettu kukka kukki kertaalleen kauniista ja sitten kuolee. No kyllä kai kukka kuolee jos sen alusta alkaa mätänemään, koettakaapa ensi kerralla vaihtaa kasvualusta kukkimisen jälkeen ja vot kyllä alkaa kasvu uudelleen. Itse vaihdan uusista kasveista kasvualustan kukkimisen jälkeen jossain vaiheessa (joskus ensimmäinen kukkiminen kestää jopa 6 kuukautta) ja muuten noin 3 vuoden välein.
Väitän, että mitään niin helppoa kasvia kuin orkidea ei ole, kunhan kasvualusta on kunnollinen ja hoidossa muutama asia kunnossa. Väitteen perustelen omalla n. viiden vuoden kokemuksella. Toki niistä löytyy haastaviakin lajikkeita mutta kuka käskee niistä aloittamaan. Phalaeonopsis suvun lajikkeilla on hyvä aloittaa. Sen lajien kukat kestävät pitkään, se kukkii helposti uudelleen ja sen kasvattaminen koti-ikkunalla onnistuu ilman suurempaa vaivaa.
Phalaenopsis (lajiketta en tiedä) |
Minun kokoelmaani kuuluu 22 orkideaa, 10 eri ryhmän edustajia. Eniten phalaenopsis ryhmän(mm. Black Prince, mini mark) edustajia eri väreissä. Dendrobium phalaenopsis, dendrobium nobile, dendrobium farmeri pink, paphiopedilum, cymbidium, Miltonia Warnes Best Honolulu, coelogyne cristata (lumikuningatar), laelia ja 2 cattleya suvun lajiketta. Lumikuningattareni on itse asiassa nuorimman poikani kasvi, hän halusi aloittaa kasvatuksen 7-vuotiaan, tuollaisesta hieman haastavammasta lajista. Minulla on ollut hoitovastuu alusta asti mutta kun kukka ensimmäisen kerran kukki niin Juho totesi, että onpa hän hyvä kukkien kasvattaja =)
Phalaenopsis Black Prince |
Coelogyne cristata |
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille
Arvonta!
Heippa kaikille!
Reilun kuukauden on blogi ollut olemassa ja kohta lähestyy 1000 käynnin rajapyykki.
Sen kunniaksi laitetaan arvonta pystyyn!
Kaikki halukkaat laittakaa nimenne, osoitteenne ja puhelinnumeronne s-postiini, joka näkyy etusivulla oikeanpuoleisessa palkissa ylimmän tekstin alaosassa.
Vastausaikaa on siihen asti kun 1000 kävijän raja tulee täyteen, kaikki siihen mennessä tiedot lähettäneet osallistuvat arvontaan.
Mikä palkinto...? No tietenkin kun sukkasillaan ollaan niin villasukat!
Nyt kaikki osallistumaan =)

lauantai 5. maaliskuuta 2011
Lähti lapasesta....
Lähdimme viikolla ystäväni kanssa humputtelemaan... retkikohteena Lankamaailma Tampereen Lielahdessa ja ihana Runokahvila keskustassa, Ojakadulla. Päivä oli täydellinen vapaapäivä... joskin sen seurauksena meneillään olevia töitä on monta! Mikään työhän ei ole kesken, koska siinä on sellainen negatiivinen sävy, mutta meneillään olevassa on etenevä sävy =)
Tulossa on jakku pikkutytölle, novitan kukkaketo ruusu langasta, villatakki itselle eko multi ull langasta ja sukat myös itselle hameen kanssa pidettäväksi, sukan varret mohair + Hot Socks Luxor polvekeraitasukan mallilla ja terä ilman mohairia sileää.
Revontulihuivi on pingotettuna kuivumassa. Jostakin syystä sen lanka miellyttää kissoja kovasti, itse en ole asiasta mielissäni, sillä ne pyrkivät pureskelemaan lankaa. Omaan huiviini toinen niistä jo ehti tehdä reiän, jonka onneksi sain paikattua. Siitä syystä huivi on kuivumassa oven takana kissojen ulottumattomissa!
Huivi päästi suht paljon väriä liotusveteen, mitä eivät aiemmat huivit ole tehneet, mutta onneksi värejä jäi jäljelle runsaasti...
Ihanan aurinkoista viikonloppua! Kangasalla on aurinkoinen mutta todella tuulinen päivä, siitä huolimatta nyt ylös, ulos ja lenkille. Huomenna on laskiainen... liukkaita laskuja kaikille ja makoisia pullia mahan täydeltä!
torstai 3. maaliskuuta 2011
Revontulihuivi
Erään läheisen ihmisen syntymäpäivä lähestyy ja ajattelin ilahduttaa häntä revontulihuivilla, ohje löytyy http://www.ullaneule.net/0307/ohjeet_revontuli.html
Muista langoista kuin vironvillasta en ole huivia neulonut, mutta vironvillaisia on tullut tehtyä nyt neljä...ja vieläkään en ole malliin kyllästynyt. Muissa langoissa ei liut ole riittävän pitkiä hyvän lopputuloksen saamiseksi. Voisihan sitä yksivärisenäkin kokeilla mutta kun oon onnistunut kässämessuilta löytään laajan valikoiman vironvilloja, niin on vielä piisannut mistä tehdä =) Liike löytyy myös netistä www.lankakauppakuje.fi. Tällä hetkellä liikkeen valikoimissa näytti olevan 14 eri väristä vironvillaa.
Tämä on ensimmäinen ja PALJON pidetty huivini... nyt vasta otin kuvan, eipä oo paljoo pingotuksesta jäljellä! Seurava huivi on anopin joululahja, jonka otin lainaan kuvausta varten, siitä tulee huivin malli paremmin esille. Kummitätini sai myös huivin joululahjaksi, se oli sinisen sävyinen, valitettavasti unohdin kuvata sen.
Nyt valmistunut huivin on väriltään tämän värinen... Neulon knit pron neulepuikoilla, koko 5.5. Pituutta puikoilla taitaa olla metrin verran. Oon tehnyt kahteen viimeiseen huiviin ylimääräisen mallikerran, kun lankaa on ollut reilu 200g. Tuleepahan sitten kunnollinen reilun kokoinen huivi.
Nyt huivi on likoamassa huuhteluainevedessä, jonka jälkeen pingotan sen nuppineuloilla laudeliinan ja maton päälle ja annan kuivua siinä. Ekan huivin (siis omani) liotin hajullisessa huuhteluaineessa, eikä haju meinannut lähteä huivistä sitten millään, alkuun tuli aina pää kipeäksi kun huivia piti, vaikka en muuten kyllä millekkään hajuille ole yliherkkä. No siitä viisastuneena olen käyttänyt muissa huiveissa hajustamatonta huuhteluainetta. Tälläinen on siis työvaihe nyt...
Välityönä olen taas neulonut sukat... kuinkas muutenkaan, SUKKASILLAANhan me ollaan! Lankana austerman step, malli prikulleen samanlainen kuin aiemmassa postauksessa, joten jätän kuvan ottamatta.
Mitä ihmeen välitöitä? No en osaa esim. automatkoilla olla neulomatta, kyläillessä tutuilla (joiden luona kehtaa neuloa) on mukana jokin helppo, pieni työ, siitä syystä tarvitsen päätyön rinnalle jonkin pikkusuolaisen palan ;)
Mukavaa alkanutta maaliskuuta teille kaikille rakkaat lukijat, kohta pitää laittaa arvonta käyntiin kun 1000 kävijää alkaa tulla täyteen... siitä myöhemmin lisää. Huivista lupaan ottaa kuvan myös viimeistelyiden jälkeen, että näette millainen lopputuloksesta tuli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)