sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Just soya!

Torstaina tuli postitse huhtikuun paketti salaiselta neuleystävältä, jonka henkilöllisyys näyttää pysyvän salassa loppuun asti ;-)
Paketin sisältö oli jälleen kerran mitä mieluisin, viisi kerää minulle ennestään tuntematonta Just Soya lankaa, langan myötä tuli ihan tuulahdus tulevasta kesästä. Siitä syntyy mitä ilmeisemmin jokin ihana kesäinen neule. Mukana oli handknitting lehti Filati, täysin uusi tuttavuus sekin. Pitänee rohkeasti alkaa käyttämään englanninkielen taitoaan myös tällä neulepuolella. Ihana oli välillä saada aivan uudenlaisia neulemalleja katsottavaksi. Kotimaiset lehdet kun kukin toistavat pahasti itseään, jokainen omalla uskollisella tyylillään.

Neuleystäväni on onnistunut kokoamaan joka kuukausi ihanan ja erilaisen paketin lähetettäväksi. Hän tuntuu jollakin tapaa ihan tutulta henkilöltä ja tuntuu tietävän minusta, minun maustani ja tyylistääni valtavan paljon!

Loppuun vielä kuva paketin sisällöstä, kuva on otettu takapihan terassin portaalla tänä aamuna kylmän tuulen puhaltaessa, lämmintä oli alle 5 astetta. Aurinko kuitenkin lämmittää ainakin mieltä hurjan paljon, sillä se paistaa taivaan täydeltä.


          Mukavaa vapunpäivää kaikille!

3 kommenttia:

  1. Tuo sun salainen neuleystävä on koukuttanut minutkin odottamaan kuukauden pakettia :) juuri pari päivää sitten ajattelin että kohta varmaan tulee kuvia uudesta paketista ja tässä se sitten taas oli!

    Nautinnollisia neulehetkiä!

    Tuula

    VastaaPoista
  2. Hei,

    kiva kun pakettini miellytti. Toivottavasti olkapääsi on kunnossa ja pääset puutarhahommia jo tekemään. Ja kuinka chili-viljelyt etenevät?
    Tomeraa toukokuuta toivottaen...

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tuula ja Sny kommenteistanne. Nyt parantelen olkapäätä 2 viikkoa kuntoutuksessa ja toivon, etä perhe pitää hyvää huolta hurjassa kasvussa olevista chileistä, tomaateista ym. kasveista

    VastaaPoista