lauantai 30. huhtikuuta 2011

Me ollaan lisäännytty!

Meille muutti reilu viikko sitten Venäjän kääpiöhamsteri talvikko, hänet nimettiin Santuksi. Veijari on kaksi kuukautta vanha ja aikas pahatapanen... sormien pureskelu on lempipuuhaa... ei vaiskaan alkuun se oli vissiin melkoinen puolustautumisreaktio, mutta nyt yhteiset leikkihetket sujuu jo paljon paremmin. Santtu on nuorimmaisen oma lemmikki ja asustaa myös hänen huoneessaa, eikä kuulemma yhtään haittaa nukkumista, vaikka yöeläimestä onkin kyse.


Kevät on saanut orkideat kukkimaan. Dendrobium farmeri pink näyttää kukkivan kaksi kertaa vuodessa, mutta sen kukinto ei kestä kuin muutaman viikon. Pelkäsin ettei kukinta oo niin komea kuin viimeksi kun tuota vettä ja ravinnetta on ollut ajoittain harvoin tarjolla mutta kukinta näyttääkin komistuvan kerta kerralta. Nyt kukkavanoja roikkui kuusi kappaletta. Tuota orkideaa voi hyvin suositella aloittelijallekin, joka haluaa jonkun muun kuin perhosorkidean.

Phalaenopsis yksilöistä on kukassa jo 5 kpl ja lopuissakin on kukkavanat tulossa. Yhä vakuuttuneempi oon siitä, että mitä enemmän valoa, vettä ja ravinnetta niin sitä suuremmat kukat. Nyt nimittäin näillä ei ollut talvella kunnollista lisävaloa ja kastelukin oli mitä oli, niin kukkivathan ne mutta kukan läpimitta jää paljon piemennäksi kuin jos em. kohdat olisivat kunnossa. Tuo limen värinen, joka kuvassa näyttää keltaiselta, on ainakin 10 vuotta vanha ja kissat ovat halunneet vaihtaa siihen kasvuaustan muutaman kerran (ovat siis pudottaneet sen monasti) ja silti se tekee uusia kukkavanoja vanhojen katkenneiden tilalle. Viisiin viime vuonna vaihdoin sen kasvualustan, eli en ihan 3 vuoden välein kuten suositellaan :)

Neulomistauko jatkuu ainakin jonkin aikaa, siis huivi ei ole vielä päätelty.
Virkkaaminen onneksi onnistuu ja norovirus jatkuu... tässä loput työstöä vailla olevat langat ja kuten tarkkasilmäinen voi havaita niin isoäidin neliöitähän näyttää syntyvän. Lanka Noro Silk Garden Lite ja lappujen yhdistämiseen aivan ihanan tuntuinen tanskalainen bc garnin silkbloom fino lanka, jossa 45 % silkkiä ja 55 % super soft merinovillaa.


Mitäs näistä neliöistä sitten syntyy? Voipi olla että villatakki tai sitten villapaita, hiat tulevat tuolla silkkivilla langalla yksivärisiksi ja hiansuihin virkkaan jotakin koristetta Norolla, siis ihan samaan tyyliin kuin siinä neuleystäväni Rosen villapaidassa. Lopputulos muotoutuu tehdessä, mutta on niitä lappuja jo jokunen tullut tikutettua...

Nyt munkkitaikinan tekoon, nuoriso on cooperin testiä juoksemassa ja pitäähän kovan työn jälkeen olla aikaa juhlaan ja lepoon. Seuraavat 2 viikkoa olen muissa maisemissa, josko kroppaa saataisiin uuteen uskoon ja lääkitystä kohillee ;-)
Mukavaa vapua teille kaikille rakkaat lukijani <3

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihania isoäidinneliöitä olet ehtinytkään vääntää vinon pinon... tahtoo myös!!! Ihanaa ja virkistävää edessäolevaa pariviikkoista sinulle, rakas ystävä <3 !!!

    Halein,
    Ruususen mami

    VastaaPoista
  2. Ruususen Mamille kiitos kommentista ja ihanaa matkaa... ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana katsella kukkivia orkideoitasi.

    VastaaPoista