Sukkamuorin mieltelmät muuttui siis Sukkasillaan blogiksi... Siitä syystä blogiin ei välillä päässyt. Sukkasillaan oli jo alkuunsa toinen nimivaihtoehto ja onneksi sukulaisilta saa suoraakin suorempaa palautetta, siksi nimenvaihdos!
Sukkien kutomiseenhan kulminoituu koko meikäläisen neulontaharrastus, ei sillä etteikö isompiakin töitä syntyisi mutta sukat on sopivia välitöitä, joihin en milloinkaan kyllästy.
Olen jo muutaman vuoden seurannut joitakin neuleblogeja ja tuntuu, että niistä on saanut uusia ideoita ja mukavia lukukokemuksia. Toivon, että oma blogini tuo myös muille mukavaa ajanvietettä.
Alkuvuodesta olen kutonut yhdet fuksian punaiset kynsikkäät, parit villasukat pirtin kehräämön kaksisäikeisestä liukuvärjätystä karstalangasta, huopanen mixistä huovutettavat tossut, purosta huovutettavat tumput ja isompana työnä on meneillään esiton lenkkimohairista jakku... siittä myöhemmin lisää ;-)
Kokeilen myöhemmin laittaa kuvia luomuksista, minä kun en ole mikään bittinikkari vaan pikemminkin kutoja niin tämä tietokoneella puuhailu ei aina suju ongelmitta.
Orkideat ovat toinen intohimoni, niistä kuvia voi välillä näkyä myös, juuri tällä hetkellä kukassa on ihanainen lumikuningatar eli Coelogyne cristata, cattleyassa ja dendrobium phalaenopsiksessa nupput ja muutama dendrobium nobilea lopettelee kukintaansa ja jatkuvastihan on muutama phalaenopsiseli sellainen tavallinen marketti orkidea kukassa.
No mutta tästä se kuitenkin alkaa, tervetuloa mukaani matkalle neulomisen kiehtovaan maailmaan.
Hyvä, Katri, kun sä NEULOT sukkia ym.
VastaaPoistaKangasta kudotaan ja sukkia neulotaan.
Se on minun mielipiteeni...olen jostakin kyllä lukenut, mutta toiset on eri mieltä...
Minä EN neulo ENKÄ kudo, mut olen joskus tällainen kielioppi/-terminiuhottaja!
Tuula, avantouimari yms.
Juuri näinhän sen vissiin kuuluisi olla Tuula. Mutta minä kun sekä kudon kangaspuilla, että neulon puikoilla niin joskus voin myö kutoa puikoilla mut en koskaan neulo kangaspuilla ;-)
VastaaPoistaKatri