maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tauko ohi !

LPaljon on vettä virrannut Lempiönlahteen sitten viime postauksen.
Elämä on soljunut eteenpäin oikein hyvin, lapset ovat kasvaneet, vanhin jo muuttanut pois kotoa ja kait sitä itsekin on vanhentunut (viisikymppiset on lähempänä kuin nelikymppiset)
Mieli kuitenkin on vielä ainakin ajoittain lapsellinen ja positiivisuutta koetan viljellä ihan joka päivä!

Käsitöitä on tällä välin tullut tehtyä paljonkin ja nyt tuli tunne, että tätä bloginkin voisi taas elvyttää.
Olen tehnyt kahdelle parhaalle ystävälleni lahjaksi sukat villitys kirjoneulemallilla, lankana Novitan nalle yksivärisenä ja kirjavana. 
Kirjoneulemalli tulisi paremmin esille kun langat olisivat selkeästi eri värisiä, kokeilen sitä omiin sukkiini.
Sitten päästäänkin perustamaan ystävien kanssa Villitys kerho keski-ikäisille ihanille naisille.





1 kommentti: